Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
27282930123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

RSS

 Olematon menneisyys
08.07.2014 15:32 | HF

Vifa

Aamu-usva leijui pienen kylän yllä luoden aamuun kaunista kosteutta. Aamun aikaiset linnut liversivät puun oksalla kaikki yhdessä. Yllättäen yksi niistä lensi alas. Pian koko joukko lintuja lensi päin pienehköä poikaa joka alkoi nauraa heleästi. "Noniin noniin kaikille riittää." Vihersilmäinen poika nauroi ja viskeli siemeniä maahan. Tuon hiekanhailakat hiukset heiluivat kevyessä metsätuulessa. Pojan nimi oli Vifa. Vifa oli muuttanut pieneen Oldyn kylään eilen veljensä Alexanderin kanssa. Alexander kertoi että tässä kylässä asui myös heidän molempien yhteinen isoveli Heracles. Kumpikaan pojista ei ollut tavannut tuota aiemmin, mutta juuri siksi he olivat muuttaneet tänne. Vifa ei tuntenut kylästä vielä yhtään ketään ja pojan olo oli todella ujo. Hän oli sentään varsin pienikokoinen ja... Erikoinen. Pojan silmien väri nimittäin vaihtui tuon mielentilojen mukaan. Juuri nyt se kaikessa vihreydessään kuvasti iloa ja rauhallisuuden tunnetta. Pojalla oli yllään kankaiset polvihousut ja nahkaiset kengät. Tuolla oli housujen kanssa samaa väriä oleva paita ja sen päällä karmiinin punainen hilkka jonka huppua poika piti päässään mielellään. Käsipuolessaan hän kantoi koria jossa oli siemeniä linnuille ja leipiä matkaevääksi. poika oli menossa metsän toiseen laitaan hoitamaan asioita. Vifa näki kauempana metsässä hienon puutalon rakennettuna suuren tammen oksistoon. Asuiko siellä joku? Uteliaasti Vifa lähti kipittämään hilkan laahus liehuen kohti rakennusta. Pian poika pääsi puun juurelle ja katsoi talon pohjaa. Suurehon kokoinen. Kuka asuisi noin ylhäällä. "Mitä sinä teet täällä penska?" Vifa kuuli miehen lausuvan ja melkein hyppäsi säikähdyksestä ilmaan. "Mi- Minä..." Poika änkytti ja kääntyi kohti puhujaa. Ehkä 15 vuotias nuori mies jolla oli vaaleat hiukset ja punaiset silmät. Vifa katsoi miestä tarkkaan. Tuo oli pukeutunut melkein kokonaan punaiseen ja tuolla oli... Torahampaat alahuulellaan. Vifa tuijotti miestä kauhuissaan hilkkansa kanssa samaa väriä olevilla silmillään. "Älä minua pelkää. Mikä minä olen sinua satuttamaan pikkuinen. Olen Valdimir, Romania." Mies esitteli itsensä Vifalle ja virnisti. Tuo ei näyttänyt niin hirvittävältä hymyillessään noin... "Minä olen Vifa... Varosha." Vifa sanoi hiljaa ja kumarsi pienesti. "No hei Vifa. Ja tässä on pikkuveljeni, Logan. Hän on Transylvania Sano hei Vifalle Logan." Nuori ehkä suunilleen Vifan ikäinen poika astui Valdimirin takaa ja sai Vifan veren jähmettymään.

Francis
Johan keikkui isoveljensä käsipuolessa kun nuo kävelivät kohtalaisen tyhjää katua. Kaksi aatelispoikaa herättivät huomiota väkijoukossa. "Johan älä roiku..." Johanin isoveli Francis sanoi hiljaa. Francis vilkuili meren sinisillä silmillään taukoamatta ympärilleen. Tuo heilautti vaaleita, pitkiä hiuksiaan ja korjasi suurehkon sulkahattunsa asentoa. Tuosta tuntui jännittävältä kävellä rahvaan seassa ilman vanhempia. Hänet ja Johan oli lähetetty ostamaan viiniä. "Katso Fwancis koiwa!" Johan huudahti ja osoitti pientä harmaata pentua pienen ihmisryhmän luona. Francis katsoi kauhuissaan sudenpentua joka istui kuuliaasti nuoren pojan vieressä jolla oli perin kummalliset vaatteet... Pojalla oli kiharat, tummat hiukset ja yllään värikkäät ja yksityiskohtaiset vaatteet. Francis säpsähti vielä enemmän kun pojan takaa sudenpennun viereen asteli pantterin poikanen. "Kissakin!" Johan riemuitsi, mutta Francis nosti nuoremman syliinsä. Susi ja pantteri kääntyivät katsomaan Johania ja Francista ja molempien kasvoille nousi jotenkin innostunut ilme ja nuo lähtivät juoksemaan kohti Francista. Johan kiemurteli irti Franciksen otteesta ja vanhempi kauhistui kun pantteri pysähtyi pojan eteen. Enempää Francis ei ehtinyt nähdä sillä aika painavan puoleinen sudenpentu mätkähti häntä rintaan. Francis kaatui parkaisten selälleen maahan. Susi nuoli karhealla kielellään hänen naamaansa jonka ranskalainen blondi yritti estää mahdollisimman hyvin. "Chica! Anteeksi herra." Francis kuuli jonkun sanovan ja tunsi kuinka pentu nostettiin hänen yltään. "Oletteko kunnossa?" Sama ääni kysyi ja Francis raotti silmiään. Se tummakiharainen poika oli kumartunut hänen ylleen. Franciksen katse jähmettyi pojan meripihkan värisiin silmiin. Kuin... Niissä olisi ollut kultaa.

Chiciro
"Claude..." Hiljainen kutsu kajahti tallissa ja sai Chiciron heräämään. Tuo säpsähti lujasti ja tippui heinäkasaan kattoparrun päältä jonne oli kiivennyt nokosiaan ottamaan. Valkohiuksinen poika puhalsi ja sylki heinänkorsia suustaan ystävänsä naurun säestämänä. "Henry! Ei sinulla ole lupa säikytellä muita noin!" Chiciro murahti ärtyneenä heinien seasta. "Anteeksi Claude. Ei ollut tarkoitus." Ohran väriset hiukset omaava poika naurahti ja auttoi ystävänsä jaloilleen. Kun Chiciro sai taas tukevasti jalat alleen tuo pyyhki vaatteitaan ja hymyili. "Tulitko ratsastamaan? Olen pitänyt hevosista hyvää huolta!" Valkopää hihkaisi onnellisena.Henry katsoi Chiciroa hieman vaikeasti hymyillen. "No tota... En. Tulin koska ajattelin, että voisit tulla kanssani ulos... Mennään jonnekkin. Minulla on tylsää." Henry aloitti ehkä jopa vaivaantuneesti, mutta loppu kuulosti jopa hätiköidyltä. Chiciro katsoi ystäväänsä hiukan ihmeissään ja hymyili sitten leveästi. "Tottakai voin." Tuo sanoi iloisena. Henrynkin ilme muuttui vähän iloisemmaksi. "No... Minne haluat?" Henry kysyi ja käänsi Chicirolle selkänsä. "Ihan sama. Kunhan mennään." Chiciro sanoi innoissaan. Henry hymähti ja lähti ulos kävelemään. Chiciro seurasi puoliksi tanssahdellen tuon perässä. Hetken kävelemisen jälkeen Chiciro ei enää tunnistanut paikkaa jossa he kävelivät. "Henry? Missä ollaan?" Chiciro kysyi. "Shh... Sinun ei tarvitse tietää..." Henry sanoi ehkä jopa vapisevalla äänellä. Chiciro kurtisti kulmiaan. Mikä Henrylle nyt oli tullut? Pian Henry kääntyi kasvokkain Chiciron kanssa. Chiciro näki selvästi kuinka Henryn silmät välkehtivät pelosta ja surusta. "Mitä tämä..." Chichiro aloitti, mutta toinen ääni keskeytti pojan lauseen. "Hienosti tehty Henry... Nyt voit mennä kotiin..." Tumma miehen ääni sanoi ja käsi puristui Chiciron olkapäälle.

Edwin
Lintujen liverrys kantautui Edwinin korviin. Nuori poika käveli isoveljensä rinnalla kohti toria. Pian olisi suuret markkinat joihin kaikki aatelistosta talonpoikiin valmistautuivat innolla. Talonpoikais väkeen kuuluva Edwin puhalsi hiuksia kasvoiltaan. "Edwin... Käyn keskiaukealla. Sinä käyt sillä välin leipomossa." Edwinin isoveli Berwald käski ja lähti ripein askelin kohti keksiaukeaa. Aatelisten saapumispaikkaa. Edwin oli jo monen monta vuotta miettinyt miksi aina markkinoiden lähestyessä isoveli lähti keksiaukealle ja viipyi siellä melkein kaiken aikaa aina aatelisten lähtöpäivään asti. Päätään puistellen Edwin käveli lähistöllä sijaitsevaan leipomoon. "Eddy! Moi!" Edwin kuuli tutun huudahduksen ja huokaisi syvään. Tuo ehti juuri ja juuri kääntyä kun hieman lyhyempi poika puristi tuon käsiensä väliin. "E-Elias... En saa... Ilmaa." Edwin kähisi. "Oi sori!" Elias hihkaisi ja virnisti päästäen toisen irti. "Menikö sinunkin isoveljesi aukealle?" Edwin kysyi samalla kun käveli leipähyllylle Elias seuraten perässä paperipussi kädessä roikkuen. "Joo. Sinunkin siis. Mikä niitä oikein vaivaa?" Elias puhui normaaliin tapaansa kovaäänisesti. "Minä tiedän tällä keltaa mitä ostaa joten voisimme mennä katsomaan." Edwin ehdotti ja maksoi ostoksensa naiselle joka ojensi pojalle paperipussin. "Joo! Hyvin keksitty! Mennään heti!" Elias innostui ja lähti kiskomaan Edwiniä mukaansa. Edwin sai onneksi Eliaksen rauhoittumaan vähän ennen keskiaukeaa. "He eivät saa nähdä meitä." Edwin tolkutti Eliakselle ja tuo nyökki vinhasti silmät kiiltäen. Pojat hiipivät suurehkon rakennuksen taa ja kuulivat kuinka aatelisten rattaat saapuivat aukealle. Pian kuului sekä Eliaksen että Edwinin isoveljen äänet aukealta. Edwin ei todellakaan ollut tottunut kuulemaan veljensä ääntä noin iloisena... Pojat kurkistivat rakennuksen takaa yhtäaikaa ja molemmilta tippui leuka maahan. Edwin hieraisi silmiään ja avasi ne taas katsoen epäuskoisesti isoveljeään ja tuota aika paljon lyhyempää, kultahiuksista aatelismiestä suutelemassa vaunun juurella. Yhtä omituinen näky odotti Eliasta. Tuon isoveli tavoitteli kosketusta nuorehkon näköiseen aatelismieheen jolla oli ristin muotoinen pinni hiuksissaan, mutta joku hopeahiuksinen poika esti sen. Mitä tapahtui?

Vifa
"Logan... Sanoin että sinun täytyy tervehtiä häntä... Ei syödä..." Valdimir moitti ja veti veljensä kauemmas Vifasta. Vifa oli äsken käynyt lähellä pyörtymistä kun häntä puolet pidempi poika oli ollut lähellä tyrkätä hampaansa tuon niskaan. "Anteeksi..." Logan mutisi nyrpeänä. "Hyvä poika. No niin. Minä menen kotiin. Leikkikää vaikka te pojat keskenänne." Valdimir sanoi iloisesti ja lähti helpon näköisesti kiipeämään puuhun. "Ja Logan... Ei syö." Valdimir sanoi vielä tiukasti ennenkuin ovi lyötiin kiinni. Hetken pojat vain tuijottivat toisiaan. "Mitä sinulla on korissa?" Logan kysyi ja osoitti Vifan käsipuolessa roikkuvaa koria. "Si-Siemeniä linnuille ja... Leipää." Vifa sanoi arkaillen. "Ruokitko sinä lintuja? Keväällä?" Logan kysyi ja vilkaisi lehvästöön. Vifa nyökkäsi ujosti. "Pyh... Linnut saavat ruokansa ihan itse keväisin. Tyhmä poika..." Logan murahti ja Vifa astui askeleen kauemmas. Poika mutristi huuliaan surullisesti. "Mistä minä voin tietää... Varoshalla linnut eivät voi elää jos en ruoki niitä..." Tuo mutisi masentuneesti. Eihän hän ollut tehnyt mitään väärää... "Hah. Mahtaa olla köyhää siellä." Logan naurahti virnuillen niin, että valkeat torahampaat välähtivät siinä vähässä auringossa joka siivilöityi puiden lehvien läpi. "No ei se ole minun vikani että turkkilaiset häätivät ihmiset pois sieltä!" Vifa huusi kyyneleet silmissä ja viskasi korinsa maahan. "Hei ipana nyt rauhoitu..." Logan sanoi ja vei kädet kasvojensa suojaksi kun siemenet kimposivat tuon kasvoille. "En! En rauhoitu! Enkä ole yhtään sen ipanampi kuin sinäkään!" Vifa ärisi ja käänsi selkänsä toiselle lähtien hilkan helmat liehuen juoksemaan. "Hei! Odota!" Logan huusi toisen perään, mutta mikä Vifa oli häntä kuuntelemaan.

Francis
Francis oli hukkunut toisen silmiin kai liian kauaksi aikaa. "Mitä vahtaat?" Ruskea kiharainen kysyi ja sai Franciksen heräämään. "En yhtään mitään..." Francis mutisi ja nousi istumaan. "No oletko kunnossa?" Poika kysyi ja auttoi Franciksen kunnolla ylös. "Olen... Missä Johan?" Francis kysyi ja pyyhki housujensa takamusta. "Ai se pikkulapsi? Tuolla leikkii Glyphin kanssa. Niillä natsas kai heti." Kiharapäinen poika mutisi ja osoitti kahta telmivää lasta. Francis naurahti hiljaa. "Kuka olet? Minä olen Bablo." Tummempi poika esittäytyi ja kiinitti taas Franciksen huomion. "Francis. Francis Bonnefoy. Ranskan aatelisia." Francis sanoi ja hymyili. "Jaaha... Samaa säätyä sitten. Olen vain vielä vähän ylempänä." Bablo sanoi ja virnisti. "Ai että oikein kuninkaallinen? Hienoa." Francis naurahti. "Joo..." Bablo aikoi selvästi sanoa vielä jotain, mutta huuto keskeytti tuon aikeet. "Bablo! Pikkuveli! On mentävä nyt. Kuningas odottaa." Sinihiuksinen poika kutsui ja kaksi muuta ryntäsivät hyvästejä jättämättä tuon luo. Johan haahursi takaisin Franciksen luo. "Fwancis! Fwancis! Sen pojan silmät oli kultaa! Se oli tosi ihana!" Pieni poika lässytti ja Francis hymyili tarttuen veljeään kädestä. "Niin... Niin oli..."

Chiciro
Chiciro kääntyi äkkiä ympäri ja oli tömähtää miehen rintaan. "Sethi!" Chichiro huudahti iloisena nähdessään miehen ja hyppäsi tuon kaulaan. Henry puhalsi sivummalla keuhkonsa tyhjiksi helpottuneena. "Chiciro onko tämä Henry sinun ystäväsi?" Ruskea hiuksinen mies kysyi. "Joo! Hän on minun paras ystäväni... Ja ainoa!" Chiciro sanoi iloisena nähdessään tuttujaan. "Chiciro?" Henry kysyi hiljaa ja käveli valkeahiuksisen pojan luo. "Minä... Hetkinen... Sethi mitä sinä sanoit?" Chiciro kysyi ja käänsi katseensa taas ruskea hiuksiseen mieheen. "Oh... Vai sillä lailla. Anteeksi Claude. Sanoin vahingossa väärin." Sethi sanoi hymähtäen hiljaa. "No muisti heikkenee kun vanhenee." Chiciro sanoi ja Sethi sieppasi tuon kainaloonsa. "Älä sinä sano minua vanhaksi!" Tuo huudahti leikkisästi ja mokotti nauravaa poikaa. "En sanonutkaan." Chiciro nauroi ja riistäytyi miehen otteesta. "Miksi olet täällä?" Chiciro kysyi mieheltä jonka ilme synkkeni. "Lancelot on kuollut... Morgan vei hänet..." Sethi kuiskasi ja Chichiron kasvoille nousi epäuskoinen ilme. "Valehtelet... Sinä valehtelet! Lancelot ei voi kuolla!!" Valkohiuksinen poika huusi kyyneleisin silmin. Sethi nosti pojan syliinsä. "Hys... Hyyys... Ei mitään hätää. Älä huuda... Olihan Lancelot jo vanha... Ei hän pystynyt enää taistelemaan niin hyvin kuin ennen..." Sethi sanoi hiljaa ja silitti Chiciron hiuksia. "Ei saa olla totta... Se on väärin... Ei..." Chiciro nyyhki hiljaa Sethin viitan olkamukseen. Sivummalla Henry pohti kuinka nopeasti oli nauru vaihtunut itkuun... "Lancelot tahtoi antaa nämä sinulle..." Sethi sanoi hiljaa ja laski pojan alas antaen tuon käsiin miekan tuppineen "Luxeria..." Chiciro sanoi hiljaa. Se oli Lancelotin miekka... Sethi pujotti hämmentyneen pojan kaulaan oranssin jalokivi riipuksen ja nousi seisomaan. "Claude... Jää hyvästi." Sethi sanoi ja lähti vastakkaiseen suuntaan. "Mu-Mutta..." Chiciro ei vain osannut tehdä mitään... Ei mitään...

Edwin
"Näetkö sinä saman kuin minä?" Elias kysyi hiljaa ja Edwin nyökkäsi hitaasti. "Mitä helkuttia!?" Mulemmat huudahtivat yhtäaikaa ja vetäytyivät takaisin seinän taa. Edwin tarttui Eliaksen molempiin käsiin ja Elias käänsi kätensä ylös ujuttaen sormensa Edwinin omien lomaan. "Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa?" Elias kysyi hiljaa ja Edwin nyökkäsi. "Kohta taitaa tulla muutto..." Tuo mutisi hiljaa. "Mutta en minä halua." Elias parahti. "Hys. En minäkään..." Edwin mumahti. Kuului jälleen rattaiden äänet ja pojat nielaisivat syvään. Molemmat kurkistivat jälleen seinän takaa. kolmet vaunut joista yksissä oli katto muut olivat istuinvaunuja... Samat värit kuin äskeisissä kahdessa vaunussa joista tulleilla herroilla oli ilmeisesti jotain tekemistä heidän veljiensä kanssa, ja yhdessä molemmille pojille liian tutut värit... Se oli Hollantilainen vaunu. Sinivalkoinen vaunu pysähtyi ensin. Berwldin seuralainen asettui niitä vastaan ja nosti vaunuista nuoren pojan jolla oli hienot sekä lämpimän näköiset vaatteet. Pojan kasvot olivat kuin enkelillä ja tuon silmät näyttivät säihkyvän... Ainakin Edwinin mielestä. Seuraavaksi saapui vaunu jossa oli sinistä, valkoista ja punaista. Se pinnipäinen ja hopeahiuksinen menivät noutamaan sieltä tulevat lapset. "Hei hei hei... Tuohan on Knut!" Elias sanoi yllättyneenä. "Kuka Knut?" Edwin ihmetteli, mutta Elias ei enää vastannut. "Voi tuhat tulppaania ja verinen sota..." Tuo kuiskasi. Edwin käänsi päänsä samaan suuntaan kuin Elias ja näki Hollannin aatelisten edustajan, heille liiankin tutuksi tulleen miehen joka tappeli kokoajan Eliaksen veljen kanssa, sekä tuntemattoman pojan johon Elias tuntui enemmänkin keskittävän katsettaan.

-----------------------------------------------------------------

Edwin
"Eliaaaas~?" Edwin huhuili ja liikutti kättään hitaasti toisen kasvojen edessä. "Öööö..." Elias ei vieläkään osoittanut kuulemisen merkkejä. Edwin huokaisi syvään. Tottakai... "HYI VITTU!!!!" Kuului yllättäen huuto aukealta. Sekä Elias, että Edwin havahtuivat ja kääntyivät katsomaan äänen aiheuttajaa... Tai aiheuttajia. Heitä nimittäin oli neljä. Punavalkosinisten vaunujen kyytiläät kiljuivat kaikki minkä kurkuistaan lähti. Vanhemmat pojat olivat loikanneet Mathiaksen käsivarsille ja nuoremmista hopeahiuksinen taas oli hypännyt vanhemman syliin. Mathias katsoi hämmentyneenä huutavia aatelisia. Elias loikkasi pystyyn. "Hämähäkintappaja numero yksi!!!!" Tuo huusi ja lähti juoksemaan niin että tomu pöllysi. Edwin lähti hämillään perään. "Kuinka kehtaat! Verkkoja kutomaan siitä... Pilvilinnoihin!" Elias huusi samalla kun nitisti mustan ihan mainittavan suuren hämähäkin kenkänsä alle. Edwin tuijotti muita ihmeissään. Poika jolla oli pilven muotoinen pinni hiuksissaan laski hopeatukkaisen alas ja hyppäsi Eliaksen kaulaan. "Kerrankin osaat tehdä jotain oikein idiootti!" Tuo huudahti ja hitaasti myös kaksi vanhempaa alkoivat hivuttautua alas Mathiaksen sylistä. Berwald ja kultahiuksinen mieskin ehtivät paikalle sen nuoremman pojan kanssa. "Edwin? Mikset tottele minua enää yhtään." Berwald sanoi turhautuneesti ja Edwin käveli tuon luo. "Anteeksi... Minä vain halusin tietää..." Poika mutisi ujona kahden vieraan läsnäolosta. "Sinun minun asioitani tarvitse tonkia!" Berwald sanoi vihaisesti. "Su-San... Noinko sinä puhut veljellesi?" Kultahiuksinen mies kysyi ja sai Berwaldin punastumaan vähän. "Anteeksi Tino..." Tuo yskäisi ja huokaisi. Edwin keskittyi enemmänkin vilkuilemaan enkelikasvoista pikkupoikaa Tinon takana. Ujohkon oloinen, mutta hymyileväinen... Edwininkin kasvoille nousi pakosta pieni hymy.

Francis
"Veli mennään ostamaan sitä viiniä!" Johan pyysi jo ties kuinka monennen kerran. Nyt vasta Francis heräsi ja ravisti päätään. "Öh joo... Mennään vain." Tuo sanoi ja hymyili lähtien Johan taas kädessä roikkuen kohti elintarvike kauppaa. "Onhan sinulla kowtti?" Johan kysyi. Francis naurahti. Poikahan tiesi tästä melkein kaiken. "Joo on minulla." Francis sanoi. "Hei muuten. Katso mitä Glyphi antoi!" Johan hihkaisi ja nosti ilmaan kultaista korua jossa roikkui linnun muotoinen riipus. "Onpa kaunis." Francis sanoi hymyillen ja katseli riipusta. Linnun päällä luki jotain... "Kertoiko Glyphi mitä tuossa lukee?" Francis kysyi ja osoitti tekstiä. "Joo. Siinä lukee ystävä." Johan sanoi ylpeänä ja laittoi korun taskuunsa. "No sehän on sitten mukava." Francis sanoi samalla, kun astui kauppaan sisään. "Johan. Sinähän kävit isän kanssa viiniostoksilla. Käyppä kipaisemassa se pullo jota hän osti viimeksi." Francis sanoi ja patisti pojan juoksentelemaan hyllyjen lomaan. Sillä välin, kun Johan oli hakemassa viiniä Francis sai aikaa vaipua ajatuksiinsa. Mitä hän ajatteli? No sen me kaikki voimme jo melkeimpä arvata... "Fwancis! Tässä! Tässä!" Johan hihkui ja tyrkytti pulloa veljelleen. Franciksen ajatukset puhkesivat ja blondi otti pullon käteensä hymyillen. "Kiitos Johan." Tuo hymähti ja käveli kassalle. "Päivää." Kassan takana seisova nuori mies sanoi. Francis vain heilautti hiuksiaan ja näytti miehelle pulloa sekä korttia. "Selvä. Laskulla vai käteisellä?" Mies kysyi sitten ja Francis otti taskustaan sukunsa käyntikortin läiskäisten sen pöydälle lähtien sitten pois. "Eli laskulla. Kiitos ja tervetuloa uudelleen." Mies huikkasi ja Francis tarttui Johanin käteen lähtien kotia kohti.

Vifa
Vifa juoksi niin kauan kunnes ei kuullut enää Loganin askeleita. Tuo kääntyi suuren puun edestä ja juoksi mukavan verran ylämäkeen kunnes tuli ison jyrkänteen reunalle. Eihän poika ehtinyt siinä hädissään jarruttaa vaan tuon jalat humahtivat suoraan reunan yli. Vifa huudahti pelästyneesti kun hilkan helma hulmahti ihan ylös ja painovoima veti häntä hullua vauhtia alas. "Vifa! Hemmetti!" Poika kuuli jonkun kiroavan. Seuraava mitä hän kuuli oli kivulias huudahdus kun Vifa tippui jonkin pehmeän päälle. "Hitto... Jos olisit yhtään tuon painavampi olisin nyt liiskana..." Pihisevä ääni sanoi Vifan korvan juuressa. Poika ponkaisi ylös ja katsoi maassa istuvaa Logania. "Miten sinä... Juoksit noin nopeaan?" Vifa kysyi hämillään. "No minä nyt vain olen nopea..." Logan mutisi ja nousi seisomaan. "Ai kun selkään sattuu..." Logan mutisi ja venytti selkäänsä. Se rusahti inhottavasti. "..." Vifa ei kyennyt sanomaan mitään. Ensiksi toinen oli haukkunut häntä ja sitten auttanut... Päättäisi jo... "Eikö edes kiitosta? Röyhkeää." Logan sanoi ja katsoi Vifaa kädet puuskassa. "Mi-Minä... Eh..." Vifa änkytti hiljaa ja Logan naurahti. "Mikä nyt? Pelästyitkö noin kovasti tuollaista pikku pudotusta?" Logan kysyi. Vifa vilkaisi taakseen. Hänen mittapuullaan pudotus oli kaikkea muuta kuin pieni. "Kyllä. Kyllä pelästyin. Ja kiitos." Vifa sai viimein kakaistua hieman selvemmällä äänellä. "Hyvä. Nyt voitkin sitten mennä kotiin, ja minä omaani." Logan sanoi ja lähti kävelemään pois päin. "Hei odota." Vifa sanoi, mutta Logan vain meni. "Odota... Odota.. Odota. ODOTA!" Vifa puoliksi huusi ja hyppäsi toisen niskaan. "Ai hemmetti. Etkö saanut jo tarpeeksi. Mene nyt siitä." Logan sähähti. "Mu-Mutta minä en tiedä miten pääsen kotiin." Vifa sanoi hiljaa. Logan nosti katseensa ja vilkuili ympärilleen. "Totta puhuen... En minäkään."

Chiciro
Henry käveli valkohiuksisen luo ja laski toisen kätensä tuon olalle. "Olen todella pahoillani..." Tuo sanoi hiljaa itkevälle Chicirolle jota itse kuitenkin kutsui Claudeksi... Niinkuin kaikki muutkin siellä, poika itse mukaan luettuna. Nyt jos koska on varmaan aika selventää asioita... Chiciro on Lancelotin ainut poika. Lancelot siitti hänet parhaan ystävänsä vaimoon, Camelotin kuningatar Guinevereen. Kun kaksi salarakasta huomasivat tämän päättivät he yhdessä salata lapsen Kuningas Arthurilta. Lancelot teki uhkarohkean hyökkäyksen haltiakuningatar Morgan le fayn linnaan ja katkaisi tuolta toisen siiven Arthurin nimissä. Lancelot palasi hullulta retkeltään ennenkuin kukaan ehti edes huomata hänen lähteneen ja kun Morgan tuli linnaan puhumaan kuninkaalle Lancelot kiisti kaiken. Syttyi sota ja Arthur joutui matkustamaan sotatantereelle ja jättämään vaimonsa parhaan ritarinsa eli Lancelotin käsiin. Kuningas oli täysin tietämätön noiden juonista. Kuninkaan taistellessa ja Lancelotin hoitaessa linnan asioita Guinevere makasi linnan avainhaltia Toumyn kanssa monta yötä. Kun tuli kuningattaren aika synnyttää oli paikalla kolme isää. Lancelot, Toumy ja sota tantereelta palannut Arthur. Kuningatar synnytti kaksoset. Kaksi sievää poikaa. Jokainen miehistä uskoi lasten olevan tuon siittämiä. Ensimmäisen pojan nähdessään kuningas riemastui sillä pojalla oli leiskuvan punaiset hiukset, mutta kun toinen lapsi syntyi kuningas hirmustui sillä lapsella oli vitivalkoiset hiukset. Raivostuneena Arthur surmasi Toumyn joka vihoissaan oli paljastanut maanneensa kuningattaren kanssa ja punahiuksisen lapsen. Valkohiuksisen lapsen Guinevere oli ehtinyt ottaa turvaan ja antaa veljelleen Sethille... Ja no Sethi oli luovuttanut lapsen nuorelle pariskunnalle joka oli hoitanut poikaa aina siihen asti kunnes tuo oli 7 vuotiaana lähtenyt katselemaan maailmaa Camelotin ulkopuolella palaamatta koskaan takaisin... Ja lopun te tiedättekin.

Edwin
Tino tyrkkäsi ajatuksissaan haahuilevaa Berwaldia että tuo katsoisi. Berwald ravisti päätään ja käänsi katseensa pikkuveljeensä joka oli kävellyt Tinon eteen. Vuorotellen pojat kurkistelivat toisiaan Tinon jalkojen vieriltä ja välistä. Vanhemmat naurahtivat huvittuneesti, mutta se ei lapsia näyttänyt haittaavan. Hetkun kuroteltuaan ja kurkisteltuaan Edwin astui aivan Tinon eteen ja pujahti tuon taakse toisen pojan luokse. Molemmat hymyilivät hetken ja sitten alkoivat nauraa. "Menkää vain. Kyllä te leikkiä saatte jos pysytte niityllä." Tino sanoi hymyillen ja hätisti kaksi lasta pois. Pojat juoksivat Edwinin näyttämään suuntaan suurelle niitylle. Pojat etsivät erilaisia kukkia ja sitoivat niistä toisilleen kaulakoruja lopputuloksena se, että molemmat olivat ihan likaisia ja kukkanauhojen peitossa. "Hei... Mikä sinun nimesi on?" Enkelikasvoinen poika kysyi kun he istuivat niityllä litteähkön kiven päällä. "Edwin... Mikä sinun?" Edwin kysyi arasti. He olivat telmineet ehkä useamman tunnin eikä kumpikaan ollut koko aikana sanonut mitään... Oli vain tullut naurettua. "Aaron." Poika vastasi ja hymyili. "Aawon..." Edwin mutisi ja sai lyhyemmän hymyilemään leveästi. "Söpöä kun sönkötät noin." Aaron naurahti. Edwinin kasvoille nousi hento puna ja tuo käänsi katseensa. "Sanoinko jotain väärin? Anteeksi." Aaron sanoi hiukan hätiköiden. "Ei... En minä sitä... Kun..." Edwin aikoi sanoa, mutta tuon lauseen katkaisi horvia huumaava huuto. "ELIAS SENKIN PUSUKALA" Sekä Edwin, että Aaron kääntyivät katsomaan kiroavaa hollantilaispoikaa ja nolostuneen näköistä Eliasta.

Francis
Viimein Francis pääsi kotiin. Kun tuo avasi oven oli jotenkin lamaannuttava näky vastassa. Bablo... Keskellä eteisaulaa leikkimässä sudenpennun kanssa... Heidän kodissaan... "Glyphi!" Johan hihkaisi, kun kyseinen kultasilmäinen poika tuli olohuoneesta aulaan. Silmän räpäystä myöhemmin nuo hinkuttivat toisiaan ja höpöttivät turhuuksia. Bablo nosti kateensa ja tuolta tippuivat silmät päästä, kun poika näki Franciksen. Franciksen äiti tuli myös aulaan hyvin kaunis nainen mukanaan. "Oh Francis. Tules tänne." Franciksen äiti sanoi ja otti juoksevan poikansa vastaan. "Tässä on vanhin lapseni Francis. Ja tuossa on Johan. He ovat kovin läheisiä. Sitä veljes rakkautta." Franciksen äiti esitteli blondin ja tuon veljen kauniille naiselle. "Äiti. Johan ja Francis ovat ne jotka tapasimme kun olimme tulossa tänne..." Bablo sanoi. "Niinkö? No sehän on mukavaa." Kaunis nainen sanoi ja lähti Franciksen äidin kanssa olohuoneeseen jossa se sinihiuksinen poikakin oli. Bablo ja Francis vilkuilivat toinen toisiaan kunnes Francis päätti avata suunsa. "Mitä te täällä teette?" Tuo kysyi. "No olemme muuttamassa tänne ja taloa rakennetaan vasta joten meidän täytyy asua jossain vähän aikaa ja äiti sitten tapasi sinun äitisi ostoksilla. Muuttomme tuli esille ja yksi asia johti toiseen ja... No täälä ollaan nyt sitten... Onko muuten sinun huoneesi se jonne johtaa vaaleanlila ovi?" Bablo kysyi selittelynsä päälle. "O-On... Mitä siitä?" Francis kysyi epäilevästi. "No oi ku kiva! Nukun sitten sinun kanssasi..." Bablo murahti ja Franciksen päässä sumeni. "Francis!?" Bablon hiukan hätääntynyt huudahdus ennenkuin Franciksen pää osui lattiaan ja tuo menetti tajuntansa kokonaan.

Vifa
Vifa käänsi kauhistuneen katseensa Loganiin. "Et ole tosissasi..." Tuo pihisi. "No olen... En minä katsellut maamerkkejä juostessani perässäsi." Logan sanoi ja tiputti Vifan takamukselleen selästään. "Auh... Kuinka me nyt päästään kotiin? Entä jos ei päästä? Entä jos kuollaan nälkään ja kylmään täällä?" Vifa huolehti kyyneleet silmissä. "Minä en ainakaan nälkään kuole kun minulla on eväät mukana." Logan sanoi ja naurahti kylmästi. Vifa vinkaisi. Tarkoittiko toinen häntä? Yh... Vifa alkoi itkeä kyyneleitä punaisista silmistään. Häntä pelotti... Pelotti niin vietävästi. Ei paitsi eksyminen vaan myös se, että hän oli eksynyt juuri tuon hirviön kanssa... Hullun vampyyrin joka pystyii imaisemaan poika paran tyhjiin. Logan kääntyi ja irvisti nähdessään Vifan kyyneleet. "Hei... En ollut tosissani... Kyllä me täältä pois päästään." Logan sanoi ja käveli Vifan vierelle laskien kätensä tuon olalle. "Ni-Niinkö luulet?" Vifa kysyi tärisevällä äänellä. "En luule. Olen varma!" Logan sanoi ja virnisti. Vifa nyyhkäisi hiljaa ja koitti hymyillä hieman vaikkei siinä oikein onnistunutkaan. "Joo... Kyllä me selvitään. Aina on toivoa." Vifa sanoi hymyillen ja säpsähti, kun kuuli rasahduksen läheisestä puusta. "Kyllä me selvitään. Aina on toivoa. Voi vittu mitä siirappista paskaa." Ilkikurinen ääni lehvistön seasta sanoi kimeästi Vifaa matkien.

Chiciro
Chiciro nyyhkien kiinitti miekan vyölleen ja kääntyi sitten painaen päänsä Henryn rintaa vasten ja kietoen kätensä tuon ympäri. Henry ähkäisi hiljaa ja saattoi punastuakkin vähän, mutta halasi toista lohduttavasti takaisin. "Niin niin... Ei mitään hätää... Lähdetään takaisin, eikö?" Henry sanoi hiljaa ja Chiciro nyökkäsi niiskaisten ja irrotti toisesta lähtien pää painuksissa kävelemään tietä takaisin tulosuuntaan. Henry rohkaisi mielensä ja käveli Chihiron vierelle tarttuen tuon käteen. Olisi varmasti paljon parempi olla jos joku oli luona. Eikö? Chiciro oli surun ja hämmennyksen vallassa. Lancelot oli aina ollut hänen esikuvansa ja opettajansa... Ihan pienestä pitäen. Ja nyt hän vain oli poissa. Hus pois vain. Chiciro huokaisi tärisevästi ja pyyhki hailakan sinisiä silmiään hihoihinsa. Ja kaiken lisäksi Lancelotin surmasi Avalonin paha kuningatar mikä jo pelkästään kuulosti dramaattiselta... Arthur oli varmasti surun murtama, kun kuuli parhaan ystävänsä kuolemasta... Tokihan oli Chiciro kuullut Lancelotin ja kuningatar Guineveren tarinan, mutta ei oikein uskonut sen olevan totta. Miksi Arthur muka olisi surmannut oman lapsensa eikä Lancelotin? Ei mitään järkeä... Chiciro tiukensi otettaan Henryn kädestä, kun alkoi taas itkeä hiljaa. Itkukohtaukset jatuivat aina kartanolle saakka ja hevospilttuussa vielä sen jälkeenkin. Lopulta väsyneenä itkemiseen Chiciro nukahti Henryn olkaa vasten.

Edwin
Se Hollantilainen poika raivosi Eliakselle joka yritti selvästi sovitella asiaa. "Hitto sinun kanssasi mikset usko, kun käsken sinun jättää minut rauhaan!?" Pystyhiuksien hollantilainen huusi. "Mutta Thomas. Minä..." Elias aloitti, mutta ei saanut tilaisuutta sanoa lausettaan loppuun. "Älä selitä! Minä vihaan sinua!" Thomaseksi kutsuttu karjaisi ja heitti valkean kukkakimpun Eliaksen kasvoihin. "He-Hei! Thomas!" Elias huudahti kun Hollantilainen juoksi pois niityltä. "Draamaa? Huh..." Aaron sanoi hymähtäen. Edwin mutisi hiljaa ja nousi seisomaan. "Elias! Tule tänne!" Tuo huusi ja tanskalainen käänsi päänsä heihin päin. Selvästi kyynelsilmin poika lähti juoksemaan noiden luo ja heittäytyi Edwinin kaulaan. "No no Elias. Älähän nyt." Edwin hyssytteli ja keinutti toista hitaasti puolelta toiselle. "Hei Elias." Aaron sanoi hymyillen ja itkevä poika käänsi katseensa. "A-Aaron?" Elias kysyi käheästi. Edwin katsoi molempia hämillään. "Siis... Nyt minä en ymmäwwä... Tunnetteko te?" Edwin kysyi. "No joo. Jotenkuten. Kun veli on niin hyvissä suhteissa Knutin isoveljeen ja Knut on niinkuin Eliaksen paras ystävä. Niin tunneme sitä kautta." Aaron sanoi. "Joo. Mun lempi kamu." Elias sanoi jo hieman normaalimpaan äänensävyyn ja pyyhki silmiään.

Francis
Hitaasti taju alkoi palata ranskalaiseen aatelispoikaan. Francis tunsi kylmää otsallaan ja pienen painon sääriesnsä päällä. Lisäksi tuo tunsi päänsä olevan jossain lämpimällä... Hitaasti Francis avasi silmänsä ja räpytti niitä hetken katsoen suoraan sinihiuksisen pojan silmiin. "Huomenta ruusunen." Kuului Bablon ääni pojan pään vierestä. Francis katsoi vasemmalle ja näki kyseisen pojan kontillaan lattialla.  "Johan! Veljesi heräsi." Francis kuuli seuraavaksi Glyphin huutavan ja siirsi katseensa säärillään istuvaan kultasilmäiseen poikaan. "Älä huuda Glyphi jos herralla on päänsärkyä." Euenos pyysi ja eldoradolainen nyökkäsi. Johan käveli veljensä viereen ja otti kylmän kääreen tuon otsalta. "Miltä tuntuu?" Nuorempi kysyi ja Francis hymyili. "Paremmalta jo..." Tuo mutisi ja nousi istumaan. "Miksi edes pyörryit?" Bablo tuhahti kuin ohimennen. "Koska en todellakaan halua sinua huoneeseeni." Francis kivahti ja Johan astui askeleen kauemmas hiukan yllättyneenä. "En minäkään kyllä haluaisi nukkua tuollaisen sammakon vieressä..." Bablo murahti ja Francis kurtisti kulmiaan. "Älä sano minua sammakoksi." Tuo sihahti "Sanon miksi sanon." Bablo huokaisi vähättelevästi. "Sano vielä kerran niin tunnet sen nahassasi." Francis sanoi ärtyneesti. "Sammakko." Bablo sanoi ja haukotteli suureleisesti virnistäen päälle. "Nyt sinä sen teit!" Francis kivahti ja loikkasi meksikolaisen päälle.
 

Vifa

"Mitä sinä teet täällä Sirius?" Logan kysyi irvistäen ja asettui leveämpään asentoon. "No mukava nähdä sinuakin arkkuhomo." Siriukseksi kutsuttu sanoi ja nojasi puuhun virnuillen. Vifa tiukensi otettaan hilkan hupun reunoista. "Kas mikä kukkanen. Tuoksuupa hyvältä. Logan tehdään sovinto ja jaetaan se." Sirius urahti ja hyppäsi puusta Vifan eteen. Poika inahti ja kaatui takamukselleen maahan raahautuen kauemmas. Pian Sirius kuitenkin katosi Vifan punaisista silmistä. Tuo näki vain Loganin selän. "Vifa ei ole täällä sitä varten että tunkisit hänet haisevaan suuhusi." Logan ärähti ja Sirius alkoi nauraa. "Oi kuinka suloista. Suojelet pikkuista poikaystävääsi." Sirius naurahti ja sai hampaista käteensä. "Ai helvetti Logan rauhotu!" Sirius karjaisi. Vifa yritti piilottaa punaisia kasvojaa ja tuijotti vaaleanpunaisilla silmillään maata. "Mene siitä!" Logan murahti ja astui askeleen taaksepäin vilkaisten Vifaa joka kompursi ylös. Kyproslainen poika käveli aivan Loganin taakse ja tarttui tuon paidan helmaan. "Logan katso nyt!" Sirius huudahti ja kallisti päätään osoittaen Vifaa joka säpsähti hullusti. Logan kääntyi katsomaan pinkkisilmäistä poikaa ja kun molemmat käänivät katseensa taas eteenpäin Sirius keikkui jälleen puun oksalla. "Nähdään kyyhkyläiset!" Sirius huusi ja lähti hyppimään poispäin oksia pitkin.
 

Chiciro

Hitaasti Chiciro avasi silmänsä ja venytteli. Valkohiuksinen poika pyyhki unisia ja itkemisestä paisuneita silmiään ja haukotteli leveästi. Hän katseli ympärilleen hetken todeten että Henry ei ollut enää tallissa. Hitaasti poika nousi ylös ja pyyhki olkisia vaatteitaan. Valkea ruuna hörähti Chiciron oikealla puolella ja poika kääntyi katsomaan sitä lempeästi hymyillen. "Hei Lan. Näitkö minne Henry meni?" Poika kysyi asetellen kätensä varovasti hevosen turvalle silitellen sitä hitaasti. Hevonen puhalsi lämmintä ilmaa Chiciron käsiin ja heilautti päätään tallin kauimmaiselle ovelle. Se vei kentälle. "Kiitos Lan." Chiciro hymähti ja lähti muiden hevosten ohi jotka eivät luoneet tuohon katsettakaan. Ne olivat jo tottuneet tallirengin toimettomaan tepasteluun. Chiciro käveli suurille puuoville avaten ne. Ovi narahti ilkeästi, mutta sekään ei tuntunut haittaavan ketään muuta kuin poikaa itseään. Esteratsastus kilpailuja varten hienoksi laitettu rata oli kovassa käytössä mustan orin kavioiden alla. Ei Chiciro niinkään hevosesta tai kentästä välittänyt van hevosen ratsastajasta. Olkihiuksinen poika oli tuolle nimittäin hyvinkin tuttu. Tuolta tuntui sujuvan vaikea rata helpostikkin. Chiciro oli aina toivonut osaavansa ratsastaa yhtä hyvin...

Edwin
Edwin oli edelleen hyvin hämillään. Aaron tunsi siis Eliaksen? Ja hän ei ollut tiennyt mitään. "Kuka on Knut?" Edwin sai viimein kakaistua hiukan ehkä käheästi jolloin sekä aatelissukuinen, että talonpoikaissäätyyn kuuluva poika kääntyivät katsomaan tuota. "Knut? Knut on myös aatelinen, mutta hänen sukunsa tulee Norjasta." Elias sanoi hymyillen ja pyyhki viimeisetkin kyyneleet silmäkulmistaan. "Ai..." Edwin mutisi ja raapi niskaansa. Pensaikosta kuului rahinaa ja hopea välähti auringossa. Kaikki kolme käänsivät katseensa metsään päin, suurin piirtein kohtaan josta Thomas oli juossut. Hopeahiuksinen poika juoksi kohti kolmea muuta vilkuillen ympärilleen kokoajan. Hopeatukkainen tarttui Aaroniin ja nyki tuota mukaansa. "Aaron! Ne-ne-ne..." Poika änkytti hädissään. Aaron nousi pystyyn ja tarttui Jonen käteen. "Ketkä ne? Mitä on tapahtunut?" Aaron kysyi. "Ne-ne vain tulivat. Juoksivat. Ne veivät..." Jonen ääni kulki liian nopeaan eikä kukaan saanut selvää. "Mitä? Kenet veivät?" Aaron kysyi. Jon alkoi osoitella Eliasta hysteerisesti. "Knut? Mitä- Miksi!?" Elias kysyi hiukan tartuttuneena Jonen hädästä. "Kuninkaan sotilaat! He vain- EN TIEDÄ! He veivät kaikki aukiolta! KAIKKI!" Jon huusi ja Aaron otti pienemmän syliinsä. "Hys.. Lähdetään katsmaan mitä tapahtuu..." Aaron sanoi ja lähti kukkulaa alas viittoen muita mukaansa.
 

Francis

Kukaan ei ollut kehdannut mennä kahden tappelevan pojan väliin ennen kuin Johan alkoi lopulta itkeä ja sai Franciksen pysähtymään ja pakenemaan veljensä luokse. Bablo mulkoili silmä mustana ranskalaisia ja pörrötti hiuksiaan. Francis lohdutteli Johania pyyhkien tuon silmänalusia. "Hys hys... Isoveli on tässä." Francis hyssytti ja nosti Johanin syliinsä. "Francis Pierder Bonnefoy! Kuinka kehtaat tapella vieraan kanssa?" Samassa Francis tunsi sormien kiertyvän korvansa ympärille ja kiskaisevan ikävästi. "Au! Mutta äiti..." Francis mutisi viattomana. "Ei muttia! Huoneeseesi siitä tai saat nukkua portaiden alla." Glyphi katsoi Ransksalaista naista kultaiset silmät pyöreinä ja kipitti isovejensä luo joka katsoi naista yhtä pölmästyneenä. Francis murisi hiljaa ja laski Johanin sylistään lähtien äitinsä taluttamana huoneeseensa. "Äiti... Rouva Bonnefoy pelottaa minua..." Glyphi kuiskasi äidilleen joka nyökkäsi lyhyesti. "Älä huoli kultakalani. Se on kai vain Ranskalainen menetelmä..." Bablo nousi lattialta pyyhkien vaatteitaan ja mulkaisi Franciksen perään saaden tuolta samanlaisen katseen ennenkuin poika katosi nurkan taakse. Mitä tästäkin tulisi...

 

Vifa

Logan mulkoili tappavasti Siriuksen perään ja kääntyi Vifaan päin katsoen tuota ärtyneenä. "Se on sinun syysi että olemme täällä... Se on sinun syysi että satutin jalkani. Se on sinun syysi etten löydä pois!" Vifa inahti ja astui kauemmas peloissaan. Logan ojensi kätensä ja tarttui tärisevään poikaan nostaen tuon selkäänsä. "Ja sinun syysi että joudun kantamaan sinut pois täältä... Uskomatonta että autan sinua..." Logan murisi ja lähti juoksemaan ja etsimään tietä takaisin jyrkänteen harjalle. Vifa puristi silmiään kiinni tiukasti koska pelkäsi putoavansa toisen selästä. Vifa puristi Loganin paitaa tiukasti nyrkeissään ja hinkkasi silmiään tuon olkaan lähes kauhuissaan. "Älä viitsi puhdas paita En halua siihen ripsiväri jälkiä..." Logan valitti ja Vifa murahti hirjaa, enemmän inahtaen. "Ei minulla ole ripsiväriä!" Vifa valitti. "Ai? Miten sinulla on sitten niin tummat ripset?" Vifa pyöräytti silmiään ja muksautti kädellään Logania olkaan. "Luonnostaan!" Tuo nurisi ja hautasi taas päänsä toista vasten. Loppu matka kului askeleita kuunnellessa ja kirotessa jokaista kiveä johon meinattiin osua. Matka tuntui kestäneen ikuisuuden, mutta yllättäen Vifa tippui alustaltaan suoraan kovaan maahan parkaisten hiljaa. "Lähde kotiin... Äläkä tule takaisin! Sinusta on vain harmia. Sirius vielä syö sinut oikeasti..." Logan ärisi hiljaa selkä Vifaan päin. Vifa mutristi huuliaan ja nousi ylös. "Hyvä on! En haluaisikkaan tulla takaisin!" Vifa huusi kirkkaalla äänellä lähtien juoksemaan pois. Tuon yllä olleen hilkan narut aukesivat ja hilkka putosi pojan harteilta mutta tuo ei välittänyt siitä. Ihan sama!

Chiciro

Chiciro käveli kentän laitaan ja katsoi kuinka virolainen poika ratsasti. Sinisilmäinen nousi istumaan aidalle ja katselemaan niin kutsutun isäntänsä ratsastusta. Henry oli vastuussa tallista ja Chiciro oli tallirenki joten Henry oli tavallaan hänen esimiehensä isoveljineen. Siitä puheenollen vanhempi virolainen ilmestyi Chiciron viereen. "Henry! Kotiin! Ruoka-aika!" Eduard huusi ja sai Chiciron putoamaan aidalta. Tuon harmaat vaatteet imivät helposti märän maan kosteuden itseensä. "Ai Claude. Anteeksi en huomannut sinua. Oletko harjannut jo hevoset?" Eduard kysyi hymyillen kiltisti. Chiciro naurahti hiljaa ja puisti päätään. "No miksi sitten makoilet maassa!? Töihin!" Chiciro pomppasi välittömästi ylös ja nyökkäsi rivakasti juosten talliin enemmänkin piiloon kuin töihin. Hevoset hirnuivat säikähtäneinä kun poika paiskasi ovet kiinni. Valkopäinen katseli puisten ovien raosta Henryä joka selvästikkin riiteli jostain isoveljensä kanssa. Poika kurtisti kulmiaan kevyesti ja lähti takaisin pilttuille kaivellen heinien seasta harmaan korin jossa oli jokaisen hevosen ikioma harja. Kauniita eri värisiä ja hyvälaatuisia harjoja ja niiden päällä komeili vanhalta kynsiharjalta näyttävä puinen esine johon oli kaiverrettu pitkä nimi, Lancelot. "Lan! Harjataan sinut~" Chiciro huusi ja valkoinen hevonen hirnahti tyytyväisenä. Chiciro otti harjan mukaansa ja käveli ihan viimeiseen pirttiin avaten sen oven jolloin valkea hevonen askelsi ulos. Chiciro alkoi harjata hevosen turkkia mahdollisimman hellästi ja varovasti saaden lämpimiä hörähdyksiä osakseen joka nosti hymyn pojan huulille. "Kiitos että ymmärrät Lan..."

 

Tzadam.

EN sitten tee tätä kiusallani vaan jatkuvuuden takia ja olen jo nyt pahoillani jos satun jonkun tunteita loukkaamaan tällä aikaskipillä, kiitosta.
ALKAKOON OLEMATTOMAN MENNEISYYDEN UUSI AIKAKAUSI
*Skippaa 10 vuotta*

Tzadam

 

Edwin

 

Vuosi alkoi olla taas sillä mallilla, että oli aika vusoittaisille markkinoille. Edwin kiristi saappaitaan ja vilkaisi itseään peilistä.
"Edwin, mennään jo. Ei anneta heidän odottaa." Kuului Berwaldin huuto eteisestä.
"Joo ihan ihan kohta!" Edwin vastasi ja kiskaisi karhun taljasta tehtyä liiviä paremmin likaisen valkoisen paidan päälle. 18 vuotias poika nosti lasejaan ja suki hiuksiaan, katsoen itseään hermostuneena peilistä. Viime vuosina kahdet markkinat olivat peruuntuneet satokadon takia eikä Edwin ollut nähnyt ketään ystävistään niinä vuosina lainkaan, lukuunottamatta Eliasta joka nyt sattui asumaan hänen naapurissaan...
"EEEEDWIIIN~" Eliaskin alkoi jo huutaa ja sai lasipään ärähtämään hiljaa.
"No joo JOO Elias..." Edwin tuhahti ja sieppasi kangaskassin hartialleen ennen kuin lähti eteiseen. Siellä edwin kohtasi Mathiaksen, veljensä ja Eliaksen. Nelistään he lähtivät keskiaukiolle jota oli alettu nimittää Aatelisten koroksi. Edwinin huulilla keikkui koko matkan kevyt hymy joka leveni vähän kun seurue saapui aukiolle. Vaunut olivat tutuilla paikoillaan ja heti ensimmäisenä kaksi tanskalaist lähtivät juoksemaan tuttuun suuntaansa. Edwin huokaisi samaan aikaan veljensä kanssa ja jatkoi matkaansa suoraan sinivalkoisille vaunuille. Edwin yritti sulkea näkökenttäsä ulkopuolelle suutelevan parin ja hymyili Aaronille kevyesti.
"Oletpas sinä pitkä..." Aaron naurahti ja Edwin käänsi katseensa nolona jalkoihinsa. Oliko hän muuttunut paljonkin? Kyllä, kyllä hän oli. Aaron toisin oli yhtä kaunis ja hymyileväinen kuin aina ennenkin.

 

Francis

Ranskalainen siveli pientä parransänkeä leuassaan ja vilkuili välillä partavaahtoaan.
"Parta vai ei, kas siinäpä pulma..." mies pohti silmät sirissä.
"Kaikki odottavat sinua! Tule jo!" Kuului ärtynyt murahdus oven takaa. Francis tuhahti ja päätti lopulta jättää leukansa koskemattomaksi. Ranskalainen siisti vaaleansinisiä vaatteitaan ja sitoi hiuksensa tummansinisellä nauhalla löysästi kiinni. Ranskalainen marssi ovelle ja avasi sen, kohdaten meksikolaisen ärtyneen katseen.
"Siirtyisitkö moniseur..." Francis tuhahti ylpeillen ja käveli Bablon ohitse, saaden tuon kihisemään raivosta. Tänään hän ei kuitenkaan saisi suuttua. Oli Franciksen syntymäpäivä, ja Bablonkin pitäisi hillitä itseään.
"Bonjour kultaseni." Franciksen äiti hyrähti tyytyväisenä ja halasi itsensä mittaista poikaa.
"Hei äiti... Kiva kun tulit." Francis sanoi ja katsoi naisen takana seisovia läheisiään. Glyphi, Johan ja Euenos seiosivat nätissä rivissä oven vieressä. Francis heilautti kättään Johanille ennenkuin tuon äiti vapautti poikansa otteestaan.
"Hyvää syntymäpäivää... Kaksikymmentä vuotta. On se jo niin iso ikä... Olet kasvanut niin äkkiä." Franciksen äiti tunteili ja sai poikansa hymyilemään.
"Kiitos äiti." Francis kiitti ja kallisti päätään.
"Nyt... Lähdetään torille ja saat pyytää meiltä kaikilta yhden asian koko päivän aikana." Francis hymyili ja nyökkäsi lähtien ulos päivään, äitinsä käsipuolesta kiinni pitäen. Tästä tulisi loistava ilta.

 

Logan(köh)

Logan makasi sängyssään huokaisten ja katsoi kattoa tylsistyneenä.
"Logan! Ala valmistautua, lähdemme pian." Valdimir huusi veljelleen ja löi ovea pari kertaa.
"Onko minun oikeasti pakko tulla!?" Logan marisi ja nousi istumaan.
"ON sinun on pakko!" Logan ei ollut yhtään tyytyväinen saamaansa vastaukseen. Brunette nousi seisomaan sängylleen ja otti alas seinältä punaisen, pienen lapsen hilkan jonka puna oli edelleen kirkas ja säihkyvä vaikka kertaakaan tuo vaate ei ollut pesussa käynyt. Logan kaatui situmaan sängylleen ja silitti hilkan kangasta, haistaen hilkan huppua. Tuttu tuoksu pelmahti Loganin nenään ja sai tuon silmät välkähtämään. Ei nyt ehtisi edes... Nyt pitäisi lähteä ja veli parveili muutenkin oven takana kuin hai laivan perässä. Tapansa mukaan Logan pakkasi reppuunsa hilkan, puukengät ja vähän rahaa. Sitten mies lähti veljensä kanssa metsästä kaupunkiin markkinoille.
Tuulee kaupungista päin." Valdimir totesi ja haisteli tuulta. Logan vain nyökkäsi ja seurasi veljeään tomuisella metsätiellä haluttomana. Ei hän halunnut sinne ihmisten sekaan... Ihmiset haisivat hirveiltä...
Tai no lähes kaikki heistä.

 

Chiciro

Chiciro heitteli hangolla heinää hevosten pilttuisiin syötäväksi. Renki vihelteli heinänkorsi suussaan hiljaista sävelmää samalla kun teki työtään. Viimeisen pilttuun kohdalla valkopää huokaisi helpotuksesta.
"Nyt on vedet vaidettu, lannat luotu, kenttä siivottu, esteet putsattu, vedet vaihdettu, oljet vaihdettu, harjattu hevoset, putsattu kaviot ja vaihdettu kattolamppu! Saanko nyt mennä? Kiltti Eduard kiltti... Tanssiaiset alkavat pian." Chiciro kerjäsi virolaiselta joka katsoi poikaa arvioivasti.
"Ole niin hyvä ja lakaise tallin lattia ja siivoa sotkemasi heinät takaisin kasaksi." Eduard tuhahti ja vastaväitteitä kuuntelematta lähti paikalta. Chiciro huokaisi hiljaa ja haki harjan kyyneleet silmissään.
"Minä niin olisin tahtonut sinne..." valkopää suri ja alkoi lakaista lattiaa.
"Kun olen saanut tämän tehtyä, on varmasti jo niin myöhä etten enää ehdi... Mitä Eduardilla on minua vastaan?" Chiciro tuskaili.
"En tiedä... Hän vain on ärsyttävä." Chiciro kuuli ystävänsä äänen ja vilkaisi Henryä joka toi juuri Luciferin talliin.
"Mutta... Jos tahdot niin voisit tulla kanssani. Siis ihan vain siksi että olen ystäväsi ja tarvitset isäntäperheen jäsenen mukaasi." Henry kiirehti sanomaan lopun ja hymyili nolona.
"Niin mielelläni Henry, mutta ei minulla ole edes sopivia vaatteita..." Chiciro naurahti ja puisti päätään.
"N-no... Minä hankin sinulle sellaiset! Tuletko sitten?" Henry kysyi. Valkopää nosti kiiltävän katseensa toiseen ja hyppäsi halaamaan ystäväänsä.
"Tietysti tulen! Kiitos Henry..."

 

Edwin

Aaron hymyili aurinkoisesti ja kallisti päätään. Edwin kurtisti välittömästi kulmiaan ja katsoi lyhyempää huolestuneesti.
"No kerro... Mikä on?" Edwin kysyi ja sai Aaronin avaamaan silmänsä ja tuon hymyn laskemaan ihan vähän.
"Kuinka niin... Ei ole mitään sanottavaa." Aaron mutisi ja käänsi katseensa. Edwin kurtisti kulmiaan vielä enemmän.
"Hymyilet aina noin kun jokin on pielessä." Edwin sanoi ja sai Aaronin ärtymään silminnähden.
"Mistä sinä muka tiedät... Entä jos olenkin muuttunut? Entä jos en enää tee niin?" Aaron kysyi lähes vihaisena. Edwin huokaisi ja puisti päätään.
"Tiedätkö... Anna olla." Edwin tuhahti ja Aaron nosti hetkellisesti epäuskoisen katseensa Edwiniin, mutta se muuttui närkästyneeksi. Aaron oli juuri avaamassa suutaan kun muut kolme tulivat paikalle ja saivat aatelisen hiljenemään.
"Woooou Edwin on jo iso poika~" Knut hihkaisi ja hyppäsi roikkumaan Edwinin käsivarteen ja kiipeili tuon kehoa pitkin. Edwin nauroi nolosti ja pudotti miehen irti itsestään. Jon tuhahti hiljaa ja sipaisi hiuksiaan.
"Niin Knut sinulla oli jotain sanottavaa..." Jon mutisi hiljaa ja sai Knutin nousemaan maasta.
"Oj tosiaaaaaaan~ Hei hei hei! Arvatkaa mitä arvatkaa mitä arvatkaa mitä!?" Knut alkoi touhottaa.
"No mitä?" Elias ja Edwin kysyivät ja saivat Knutin hymyilemään.
"Minä menen naimisiin~"


Francis

Francis kulki ylpeänä äitinsä rinnalla aina toripaikalle asti.
"Onpas täällä tänävuonna paljon väkeä." Euenos päivitteli.
"Äiti, miksi täällä on jo soihdut tulessa?" Glyphi kysyi naiselta joka hymyili vähän.
"Näinä aikoina pimeä laskee hyvin hyvin nopeaan." Bablo tuhahti hiljaa itsekseen. Hän ei voisi koskaan kutsua tuota naista äidikseen... Vaikka heidän oma äitinsä olikin kuollut.
"Kierretään vähänaikaa torilla ja ostetaan jotain hyvää." Francis ehdotti ja kaikki myöntyivät. Bablo ei edes sanonut mitään, seurasi vain vaiti.
"Ehkä tapaamme myös lordi Nolerin. Hän on kyllä hyvä mies" Franciksen äiti sanoi vihjailevasti pojalleen joka nauoi iloisesti.
"Äiti..."
"Minusta hän on kyllä kaikkea muuta..." Bablo nurisi lähes äänettä.
"Bablo. Ei saa puhua pahaa ulkomaalaisista aatelisista vaikka he ovatkin alapuolellasi." joukon ainut rouvashenkilö paasasi ja sai Franciksen tirskahtamaan. Bablo mulkaisi tappavasti Francista joka tunsi tulisen katseen selässään, mutta vain hymyili sille. Koko loppu matkan Francis keskittyi enemmän vaatteisiin äitinsä kanssa, Bablo ja Euenos hoitivat ruuan ostelun ja... Glyphi ja Johan keskittyivät ihailemaan toisiaan salaa. Kuten Franciksen äiti oli sanonut, pimeä laskeutui hyvin nopeasti ja Francis raahasi seurueensa tanssiaispaikalle jota koristi suuri kokko ja kolme eri väreissä olevaa tankoa joista lähti erivärisiä nauhoja.
"Olen päättänyt mitä teiltä kaikilta pyydän, joten kuunnelkaa~" Francis sanoi ja kääntyi kaikkien muiden kanssa kasvotusten.
"Ensiksi sinä Glyphi."


Vifa

Vifa siisti valkeaa mekkoaan jossa nyt oli jokunen paikkaus, mutta ei se haitanut.
"Eikö ole ihanaa olla taas täällä... Muistatko tämän paika Vifa? Asuimme täällä pari viikkoa silloin kun etsimme Heraclesta." Alexander sanoi ja siisti tummanruskeita hiuksiaan vähän. Vifa nyökkäsi sen merkiksi että muisti paikan kyllä. Poika kääntyi isoveljeään kohti ja veti tuon kauluspaitaa niin että se peitti arven kunnolla.
"A-ai anteeksi. Onko se liian auki?" Alexander kysyi huvittuneena ja sulki vielä yhden napin kerman vaaleasta paidastaan. Vifa vain hymyili ja sipaisi sysimustia hiuksiaan.
"Kokko syttyy kaiketi pian. Mennäänkö?" Alexander kysyi ja tarjosi Vifalle käsipuoltaan. Nuorempi nyökkäsi ja otti kiinni isoveljestään, lähtien aukealle. Soitinten testaus oli hyvällä mallillaan lavalla ja nuoret pojat juoksivat iskemässä kivin, tulta sytykkeisiin. Vanha tapa. Vifa irrotti veljestään ja hymyili iloisesti.
"Käyn hakemassa meile karamelliomenat~ Tulen pian takaisin." Aleks sanoi ja lähti kokosta poispäin. Vifa kääntyi katsomaan veljensä perään. Silloin kuului hiljainen rätinä ja kokko Vifan takana syttyi palamaan. Vifa katsoi tulen valoa maassa ja varjoaan. Pojan silmät levisivät. Tuo varjo ei ollut hänen... Ainakaan kokonaan. Vifa ei edes ehtinyt harkita kääntymistä, kun tuonsi kasvot niskassaan jotka työntyivät tuon olan kautta kaulalle. Lämpimät kädet puristivat lyhyen miehen käsivarsia.
"Se olet sinä..."
"Logan..."


Chiciro

Chiciro katsoi itseään rikkoutuneesta peilistä ja tutkaili vaatteitaan jotka oli Henryltä saanut.
"Aivan upeat..." Chiciro huokaisi ja katsoi Henryä silmät kiiltäen. Virolainen naurahti nolosti ja hieraisi niskaansa.
"Ihan tavallinen miesten pyhäpuku se on..." Henry mutisi ja rutisti Luciferin ohjaksia hiukan tiukemmin.
"Kiitos Henry~ Olet paras ystävä jota saatan toivoa." Chiciro huokaisi ja käveli rutistamaan toista vielä kerran, ennen kuin riisti ohjat virolaisen kädestä ja kipusi lähemmäs loikaten Luciferin selkä&au

( Päivitetty: 26.11.2014 16:31 )

 - HF | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000



©2017 Hetalia RoPe pusipusi~~ - suntuubi.com